Kylmän sodan tyhjiöstä Amerikkaan
Kylmän sodan ympäristössä Suomen puolustusvoimat eli omassa tyhjiössään kansainvälisen toiminnan osalta Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Ainoat kansainväliset aktiviteetit olivat käytännössä viralliset vierailut ja pienehkö ystävyysvierailutoiminta. Tämän lisäksi oli eri materiaalihankkeisiin liittyvää kalustokoulutusta valmistajamaissa. Todennäköisesti Suomen puolustusvoimat oli kansainvälisempi ennen toista maailmansotaa kuin sen jälkeen,
Hornet-hankintapäätös toukokuussa 1992 muutti tilanteen. Kaupan sopimisen jälkeen alkoi laaja hanke- ja koulutustoiminta Yhdysvalloissa. Tästä näkyvimpänä ilmavoimien ohjaajien ja lentomekaanikkojen koulutusryhmät lähtivät 1995 Kaliforniaan. Vähemmälle huomiolle jäi useiden kymmenien hankehenkilöiden koulutus ja toiminta eri puolilla Yhdysvaltoja, erityisesti pääkaupungissa Washingtonissa.
Vuonna 1994 tilanne Hornet-hankinnan rinnalla alkoi muuttua, kun Suomi liittyi Naton Partnership for Peace (PfP) prosessiin. Se toi mukanaan Naton Partnership Review Process (PARP) arviointitilaisuudet. Joka toinen vuosi Naton edustajat tulivat Suomeen arviointimatkalle, joissa keskusteltiin tavoitteista ja niiden saavuttamisaikataulusta. Tavoitteita oli kymmeniä ja osassa niitä tarkasteltiin myös Nato-yhteensopivuusasioita. Niille maille, jotka myöhemmin menivät Membership Action Plan (MAP) jäsenyysprosessiin, PARP oli ikäänkuin valmistava vaihe.
Suomi ajoissa mukaan Nato-operaatioihin
Bosnia-Hertzegovinassa käynnistettiin YK:n valtuuttamana NATO-johtoinen IFOR/SFOR-operaatio. Joulukuussa 1996 IFOR muuttui SFOR-operaatioksi takaamaan rauhaa ja jälleenrakennusta. Tähän operaatioon Suomikin meni mukaan. SFOR oli Bosnian rauhanturvaoperaatio, johon osallistui suomalainen rakentajapataljoona, joka muutetaan myöhemmin jääkäripataljoonaksi.
Myöhemmin kaksi vuotta kestäneen valmiusjoukkokoulutuksen tuloksena Suomi kykeni lähettämään 1999 osaksi KFOR-operaatiota Kosovoon jääkäripataljoonan. KFOR on YK:n mandaatilla Kosovossa toimiva Naton johtama rauhanturvaoperaatio, jonka tehtävänä oli muun muassa tukea väliaikaista siviilihallintoa. Tämä oli aikaa, kun Suomi oli vielä rauhanturvaamisen suurvalta. Nato-johtoisiin operaatioihinkin lähetettiin kokonaisia pataljoonia.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen käytännön kansainvälinen sotilaallinen harjoitustoiminta käynnistyi hiljalleen. Kansainvälisen harjoitustoiminnan alkuvaiheessa ilmavoimilla oli hyvät valmiudet Hornet-projektin seurauksena. Syyskuun 2001 terrori-isku New Yorkissa käynnisti ensin Yhdysvaltojen sotilasoperaation Afganistanissa. Vuonna 2002 Nato, joka oli etsinyt tehtävää Varsovan liiton romahtamisen jälkeen, aktivoi laajan ISAF-operaation.
Suomi liittyi vuonna 2003 mukaan ja oli operaatiossa Afganistanissa useiden hallituskausien ajan. Joukot, tehtävät ja toimialueet muuttuivat vuosien varrella useaan kertaan. Suomen osallistumisen periaatteet valmisteltiin ulko- ja puolustusministeriöissä yhteistyössä puolustusvoimien kanssa, minkä jälkeen ne vietiin valtiojohdon linjattavaksi ja päätettäväksi. Kahden vuosikymmenen ajan erityisesti maavoimien joukot toimivat kriisiolosuhteissa useiden eri Nato-maiden joukkojen kanssa.
Puolustusvoimat lähetti henkilöstöä koulutukseen eri Nato-maiden sotilasopetuslaitoksiin ja Nato Defence Collegeen Roomassa. Nato-kumppanuuden myötä yksittäisiä henkilöitä sijoitettiin myös Naton esikuntarakenteisiin. Tällaisia paikkoja olivat mm US Joint Forces Command ja Naton Allied Command Transformation (ACT) Norfolkissa, Virginiassa.
Valtiojohdon päätöksillä syvennettiin Nato-kumppanuutta
Valtiojohdon seuraava iso linjaus oli vuonna 2008, kun päätettiin että Suomi menee mukaan Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF) täydennysjoukkopooliin. Tämä johti yksityäisten harjoitusjoukkojen sijasta kokonaisten Nato-kelpoisten joukkojen muodostamiseen, kouluttamiseen, harjoitteluun ja arviointiin ennen tulevia valmiusvuoroja.
Vuodesta 2012 lähtien vuorotellen kaikista puolustushaaroista on asetettu valmiusyksikkö vuodeksi valmiuteen Naton valmiusjoukkojen täydennysjoukkopooliin. Puolustusvoimien joukot ja henkilöt ovat olleet useita vuosia Naton karttaharjoituksissa ja konkreettisissa joukkojen harjoituksissa mukana kumppanimaan roolissa. Harjoitusten Artikla 5 osiot ovat vain jäsenmaille eikä niitä luonnollisesti avattu kumppaneille.
Naton Walesin huippukokouksessa syyskuussa 2014 maamme Nato-kumppanuus vietiin uudelle tasolle, kun Suomi ja Ruotsi liittyivät edistyneiden kumppanien ohjelmaan yhdessä kolmen muun maan kanssa. Samassa kokouksessa allekirjoitin Suomen puolesta Naton sotilaskomentajan kenraali Philip Breedloven kanssa isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka Ruotsin komentaja allekirjoitti samanaikaisesti. Allekirjoitusta edelsi tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunnan linjaus, poikkihallinnollinen yhteistyö ja oikeudellinen arviointi sekä eduskunnan perusteellinen informointiprosessi.
Isäntämaatuen ja siihen liittyvien sopimusten tarkoituksena on nopeuttaa ja tehostaa avun vastaanottoa eri tilanteissa. Isäntämaatuen toimeenpanosta ja sen laajuudesta päättää valtiojohto, kuitenkin aina tapauskohtaisesti. Isäntämaasopimus on luonteeltaan niin kutsuttu sateenvarjoasiakirja, joka standardisoi isäntämaatukeen liittyviä hallinnollisia järjestelyjä vähentäen tarvetta erillisille yhteistyöpöytäkirjoille ja teknisille sopimuksille. Isäntämaatuki on sovellettavissa normaaliolojen koulutus- ja harjoitusyhteistyöhön. Arjessa ja harjoitusyhteistyössä tapahtuva isäntämaan tukijärjestelyiden käyttö luo valmiuksia myös poikkeusolojen tukeen.
Suomen Nato-valmius on korkealla tasolla – eikä ihme
Kun Suomi liittyy Natoon, se tuo yhden muutoksen puolustusvoimiin. Koska emme ole Naton jäseniä, on joitain operatiivisia tietojärjestelmiä, joihin muilla kuin Nato mailla ei ole näkyvyyttä eikä pääsyä. Kyseessä olisi kertaluonteinen investointi, jonka summaa on vaikea tarkasti määritellä, koska ne ovat nyt meiltä salattuja. Kaiken tämän pitkän prosessin jälkeen sen on ainut asia, joka täytyy kuroa kiinni. Mutta se ei edusta vuosien työtä eikä rahaa tarvitse lapioida satoja miljoonia.
Suomen Nato-profiili on parhaillaan muotoutumassa käytävissä neuvotteluissa. Suomi on kuitenkin jo poikkeuksellisen valmis kumppani siirtymään täyteen Nato-jäsenyyteen. Valtiojohdon linjausten ja johdonmukaisten päätösten seurauksena Suomen Nato-yhteensopivuuden selvittäminen on lähtenyt ajoissa käyntiin (PfP), operaatioissa on oltu jo vuosikymmeniä (SFOR/KFOR/ISAF) ja kokonaisia joukkojakin on ollut Nato-valmiudessa jo yli vuosikymmenen (NRF). Ei siis ole ihme, että Suomi voidaan ottaa haluttaessa Nato-jäseneksi historian nopeimmalla MAP-prosessilla eikä se ole Suomelle mikään ongelma.